Ruukin maaseutuopisto on perinteikäs
maatalouden kouluttaja keskellä elinvoimaista maatalousaluetta Siikajoen
rantamaisemassa, hyvien yhteyksien päässä kasvukeskuksista.
Ruukin maaseutuopistossa voit suorittaa
kolmivuotisen maatalousalan perustutkinnon,
joka antaa valmiudet toimia alalla yrittäjänä tai työntekijänä.
Koulutusohjelmia on kaksi: maatilatalouden koulutusohjelmasta valmistuvien
tutkintonimike on maaseutuyrittäjä ja hevostalouden koulutusohjelmasta
valmistuu hevosenhoitajia.
Opistolla on moderni, vuonna 2005
valmistunut pihattonavetta ja ajanmukainen maatalouskonekanta.
Hevostalouden opetusta varten on erinomaisen oppimisympäristön tarjoava
hevosurheilukeskus.
Perustutkinnon voi suorittaa joko
nuorisoasteella siten, opinnot suoritetaan työssäoppimista lukuun
ottamatta koululla tai aikuiskoulutuksena monimuoto-opintoina.
Nuorisoasteella on mahdollisuus myös
kahden tutkinnon suorittamiseen siten,
että maatalousalan perustutkinnon lisäksi suoritetaan opintoja Ruukin
lukiossa ja osallistutaan ylioppilaskirjoituksiin.
Kolmivuotisen perustutkinnon suorittaneet
saavat yleisen jatko-opintokelpoisuuden eli mahdollisuuden hakea
ammattikorkeakouluihin ja yliopistoon.
Maatalousalan jatko-opintoja ovat mm. ammattikorkeakoulujen
agrologiopinnot.
Ruukin maaseutuopisto kuuluu Raahen
koulutuskuntayhtymään.
Se on Raahen seutukunnan vanhimpia oppilaitoksia ja sen juuret ulottuvat
vuoteen 1859. Nykyisellä paikallaan Siikajoen Ruukissa koulu on toiminut
vuodesta 1926.
Ruukin maaseutuopiston arvoja ovat
ihmisläheisyys, me-henki, myönteinen ja kannustava toimintaympäristö. Nämä
antavat mahdollisuuden luovuuteen, laadukkaaseen työskentelyyn ja
ammatilliseen kasvuun olkoonpa kyseessä opiskelija tai kouluyhteisön
työntekijä.
Arvonamme on myös maahenkisyys: luotamme siihen, että maa ja eläimet
voivat antaa toimeentulon myös modernissa Suomessa niille, joilla on
ammattitaito ja halu käyttää sitä omaksi ja muiden parhaaksi