Hevostalouden perustutkinto monimuoto-opintoina aikuisille

Hevostalouden perustutkinto on mahdollisuus suorittaa monimuoto-opintoina 20 vuotta täyttäneillä .

Opiskeluaika vaihtelee aiemmista opinnoista ja työkokemuksesta riippuen yhdestä kahteen vuoteen. Lähiopetusta koululla on keskimäärin yksi viikko kuukaudessa ja lisäksi etätehtäviä. Alan työtaidot hankitaan työssäoppimispaikoissa ja/tai osoitetaan
aiemmin hankittu työtaito. Työssäoppiminen voi tapahtua myös osittain omalla tilalla.

Jokaiselle opiskelijalle tehdään opintojen alkaessa henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), jolloin sovitaan opintojen järjestelyistä, mm. tarkastetaan hyväksiluvut. Koulutukseen ei ole aikaisempaa pohjakoulutusvaatimusta.

Lähiopetusjaksoja on 20 viikkoa, mikäli ammattitaitoa täydentävät tutkinnon osat (kielet, matematiikka yms.), voidaan lukea aiempien opintojen perusteella hyväksi. Mikäli niitä ei ole suoritettuna, ne voi suorittaa nuorisoasteen mukana (päiväopetuksessa).

Lähiopetusviikoista 4-6 on yhteisiä maatalousalan monimuoto-opintojen kanssa. Lisäksi näyttöviikot ja opinnäytetyöseminaarit ovat yhteisiä kaikille monimuoto-opiskelijoille.

Näyttöviikot lukuvuonna 2011-2012 ovat vk 37 (12.-16.9.2011) ja vk 18 (30.4.-4.5. 2012). Näyttöihin voi osallistua kun ko. tutkinnon osan (ennen opintokokonaisuuden) osasuoritukset ovat hyväksytysti tehty. Opinnäytetyöseminaari on viikolla 41.

Lukuvuoden 2011-2012 lähiviikko-ohjelma: lähiviikot 2011-2012 (pdf)

HAKEMUSmonimuotokoulutukseen.pdf

Opintojen rakenne:

Pakolliset tutkinnon osat:

  • Hevosten hoito ja hyvinvoinnista huolehtiminen 10 ov

  • Yrittäminen hevostalousalalla 10 ov

  • Tallin ja talliympäristön hoitaminen 10 ov

  • Ratsastaminen ja raviurheilu 20 ov

Kaikille valinnaiset tutkinnon osat:

  • Hevosen rehun tuottaminen 10 ov

  • Hevosharrastepalvelujen tuottaminen 10 ov

  • Ravihevosen ajaminen 10 ov

  • Talliyrittäjänä toimiminen 10 ov

Muut valinnaiset tutkinnon osat (valitaan yksi):

  • Hevosklinikka-avustajana toimiminen 10 ov

  • Hevostapahtumien järjestäminen 10 ov

  • Hyväksiluettavat opinnot 10 ov

Päätoiminen opiskelu oikeuttaa opintotukeen. MYEL-vakuutetut opiskelijat ovat oikeutettuja samaan aikuisopintotukea.

Lisätietoja voi kysyä oppilaitoksen koulutussuunnittelija Reetta Olkinuoralta p.040-841 4172

Takaisin edelliselle sivulle

Ruukin maaseutuopisto, Sammalkankaantie 280 92400 Ruukki, Puh. 08-2707 100