Opiskelijoiden sivu
 

Oppilaitoksella on normaalien luokka-, toimisto- ja ruokailutilojen lisäksi opetusmaatila, hevosurheilukeskus ja opiskelija-asuntola. Opiskelija-asuntolassa asutaan pääasiassa  kahden hengen huoneissa, kahdeksan hengen soluissa. Asuntolassa asumista ohjaa ja valvoo asuntolanhoitaja.

Opiskelijoiden vapaa-ajanviettoa varten on kerhohuone, jossa on mm. biljardi-  ja pingispöytä. Talvisin jäädytetään koulun jääkiekkokaukalo. Opiskelijoille on talvikaudella myös varattuna salivuoroja iltaisin kunnan liikuntasaleista. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan  opiskelijoita kuljetetaan myös muihin liikuntaharrastuksiin, kuten kansalaisopiston piireihin.

Hevosharrastukseen koululla on hyvät mahdollisuudet, sillä  oppilaitoksella on tallipaikkoja vuokrattavana myös opiskelijoiden omia hevosia varten. Maneesin ja muiden hevosten liikutusalueiden käytöstä ei opiskelijoilta peritä erillistä korvausta. Hevostalouden koulutusohjelman opiskelijoilla on omat passihevoset, joiden hoitoon on mahdollisuus osallistua myös vapaa-ajalla. Kaksi asuntolan soluista on varattu opiskelijoille, jotka tuovat koiran mukanaan. Koirat pidetään koulupäivän ajan ulkotarhoissa.

Oppilaskunnan puheenjohtaja:

Ruukin maaseutuopiston opiskelijat muodostavat oppilaskunnan. Oppilaskunnalla on yleiskokous kaksi kertaa vuodessa ja hallitus kokoontuu aina tarvittaessa. Oppilaskunta järjestää tapahtumia ja toimii oppilaiden äänitorvena koulussa: pyrimme vaikuttamaan mm. asumisviihtyisyyteen ja muihin meille tärkeisiin asioihin. Oppilaskunnan edustaja on myös oppilaitoksen neuvottelukunnassa, joka käsittelee opetussuunnitelmaan ja  koulun kehittämiseen liittyviä asioita.

Oppilaskunta on järjestää mm. ratsastus- ja muita hevostapahtumia yhdessä ratsastusseurojen kanssa.

 

Kokemuksia ensimmäisestä lukuvuodesta maatalousopiskelijan silmin:

 

"Maatalousalan opiskelu täällä Ruukin maaseutuopistolla on ollut ehkä mieleenpainuvinta aikaa elämässäni. Uusia asioita on opittu jatkuvasti lisää. Täällä opiskeleminen on mukavaa huumorintajuisten ja osaavien opettajien ansiosta. Maatalousalan koulutukseen kuuluu laajasti ja monipuolisesti erilaisia käytännön töitä ja teoriaopintoja, joita onneksi sekoitetaan sopivassa suhteessa lukujärjestyksiin, joten koulupäiviin tulee vaihtelua, eikä yleensä tarvitse istua koko päivää luokassa. Täällä opetellaan mm. erilaisia rakennustöitä, hitsausta ja metallitöitä, koneiden korjausta, kotieläintuotantoa, viljelyä, metsänhoitotöitä, yrittäjänä toimimista, ja tietenkin navetoimista. Opiskeluun kuuluu myös navettaviikonloppuja.
Ensimmäisenä vuonna kesätyöharjoittelu suoritetaan koululla. Kesäjakso alkaa toukokuun alusta ja kestää elokuun loppuun. Maatalousopiskelijoilla kesäjakso kestää noin 9 viikkoa ja pari navettaviikonloppua. Sinä aikana ei ole teoriaopiskelua vaan jaksoon kuuluu suurimmaksi osaksi peltotöitä, pari viikkoa navettaa ja vähän taimikonhoitoa. Alkuun kesäjakso tuntuu varmasti hirveältä suunnitelmalta, käytännössä se on kuitenkin ollut mukava kokemus.
Opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä on hyvä ilmapiiri ja täällä toisiin ihmisiin tutustuminen on helppoa. Täällä opiskeleminen on rentoa ja mukavaa, jos tekee hommansa huolella, sillä kaikki on omasta asenteesta kiinni. "
 

 

 

Sivun alkuun

Ruukin maaseutuopisto, Sammalkankaantie 280 92400 Ruukki, Puh. 08-2707 100